lauantai 19. maaliskuuta 2011

Koti-ikävä

Kaksoset lähtivät eilen takaisin kohti Suomea ja hyvästejä jättäessä tuli oikein kunnon koti-ikävä. Se on kyllä erikoinen tunne. Luulen, että koti-ikävässä on ripaus sopeutumisen vuoristorataa, jossa kaipaa paljon tuttuja ja kotoisia asioita mutta samalla ahnehtii uutta ympäristö sellaisella vauhdilla, että sulattelulle ei jää tarvittavaa aikaa.

Koti-ikävä ei liity onneksi siihen, että täällä asiat olisi huonosti. Töissä on mukavaa ja ensimmäinen palkkanikin tipahti tilille. Hieman helpompaa asioida paikallisella pankkikortilla, eikä tarvitse välittää enää valuuttakursseista tai käteisnostopalkkioista (joo ja kyllä - käyn palkitsemassa itseni aivan varmasti jollain mukavalla käsilaukulla tai sitten odottelen uuden iPadin saapumista kauppoihin!).

veli, sen sisko ja minä

Seuraavat vieraat Suomesta ovat jo maassa ja viikonlopun jälkeen saadaan kaksi kaveria vieraaksemme pariksi viikoksi. Niin ja meidän autokin on tuloillaan jo ensi viikolla. Päästään kokeilemaan turistikierroksia lähistölle kavereiden seurassa.


Ocean Roadin kuvia
Lisäilen vielä viikonlopulta muutamia kuvia matkaan. Ocean Road vol 2:lla tuli nähtyä lisää upeita merimaisemia ja sain napattua kuvan vihdoin myös liukuvärjätystä lehmästä! En tosiaan tiedä rotua mutta väritys on hieno.

London bridge
the grotto


kenguruita golf-kentällä, vähän huono kuva...

mun lemppari eli liukuvärjätty lehmä. Rotukin selvisi.
oikeasti musta mato, joita löytyi useita Apollo Bayn lodgesta.

olisin niin halunnut käyttää tätä mutta osa matkaseurasta oli sitä mieltä, että onnistutaan myrkyttämään itsemme tällä.

Apollo Bayn lodgen takapihalla oli lampaita. Siis meidän terassin edessä.

4 kommenttia:

  1. Hei uudistunut look blogilla, oikein style :) Pitää kaivaa tuon liukuvärilehmän rotu kyllä jostain.

    VastaaPoista
  2. joo, oli ihan pakko hieman leikkiä, siis lookilla:) Kerrohan, jos löydät liukuvärjätyn rodun jostain. Bongasin muuten eilen sellaisen lehmän, jonka vatsaosa siis selästä ihan vatsaan oli valkoinen ja muuten se oli musta. Siis musta-valko-musta -raidallinen. Harmittaa, etten saanut siitä kuvaa.

    VastaaPoista
  3. hmm, oliskohan se Australian Firesian Sahiwal? http://en.wikipedia.org/wiki/Australian_Friesian_Sahiwal

    VastaaPoista
  4. Hei sehän se on! Kiitti linkistä liitän mukaan postauksiin :)

    VastaaPoista