torstai 28. huhtikuuta 2011

Kuninkaalliset häät

Kyllä, täällä niitä odotetaan kuin kuuta nousevaa. Mediat ovat pauhanneet Katen ja Williamin häistä jo useamman kuukauden ja päivityksiä häiden yksityiskohdista tulee vastaan vaikka ei niitä varsinaisesti etsisikään.

Meillä on huomenna illalla kisakatsomo lukiokaverini luona. Ajateltiin linnoittautua tv:n ääreen ja jännittää yhdessä seremonian kulkua. Aiheeseen sopien askartelin meille huomiseksi kisastudioon sopivat kruunut. Toisinaan mietin, että olisiko sitä pitänyt valita ura, joka olisi ollut lähempänä käsityöläisyyttä - no ei varmasti;) Näillä mennään kuitenkin kohti huomisia häitä!


Omistettu Katelle ja Williamille

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Blue Mountain, Wagga Wagga ja Heathcote

Kotona ja mukava matka takana!

Ajettiin eilen Sydneystä Blue Mountainsille siinä toivossa, että nähtäisiin Three Sisters eli upeat kolmen siskoksen vuoret. Edellisen päivän sää oli osunut nappiin rantailun osalta mutta seuraavana päivänä satoi ja oli kovin sumuista. Three Sistersistä nähtiin vain vilaus yhdestä siskosta ja loput pysyivät visusti pilvien sisällä.

Siskosten sijaan sain hauskoja kuvia sumusta, sienistä, puista, syksyisistä lehdistä ja lukoista, joita oli kiinnitetty aitoihin kihlausten merkiksi.

lukkoja

siskokset...siellä jossain!
hienoja värejä pitkin puunkuorta

illallisherkut jäivät polulle - tuskin syötäviä.
syksyisiä värejä

sumua ja syksyä

Yöksi ajettiin Wagga Waggaan. Oli aika mielenkiintoista ajella täysin pimeillä teillä keskellä maaseutua. Toisinaan teiden laidoilla näki vain vilauksen kiiluvista silmistä ja tiellä kasan osuman saaneita eläimiä...Onneksi tiet ovat hyvien heijastimien peitossa ja ajoradat erottaa selkeästi pidemmällekin tiessä.

Wagga Wagga oli pieni ja kovin hiljainen kaupunki, jossa ei sinänsä ollut mitään erityistä nähtävää. Löydettiin onneksi mukava aamiaispaikka. Niin ja karmea hämähäkki. Ajattelin Sydneyyn lähtiessä, että en kirjoita tähän blogiin hetkeen mitään hämähäkeistä. Näin nimittäin jo unia häkeistä ja ajattelin, että nyt on pidettävä taukoa niiden bongauksessa. No Wagga Waggassa oli erääseen liikennemerkkiin virittänyt sen verran iso hämähäkki verkkonsa, että sitä ei voinut olla huomaamatta. Tämä on ilmeisesti joku golden orb spider...



Heathcote oli poikkeama reitiltämme ennen Melbournea hieman pohjoiseen. Alue on tunnettu punaviineistään ja erityisesti shirazista, joten päätettiin käydä lounaalla ja poimimassa matkaan muutamat kehutut viinit. Poikettiin Heathcote estate -nimisessä paikassa hankkimassa shirazia muutamalta eri vuodelta.

Nyt sitten vihdoin kotona mukavan reissun jälkeen. Kilometrejä kertyi 2190 mittariin. Aikamoista ajamista, joten seuraavan kerran, kun käydään Sydneyssä taidetaan harkita lentämistä.


View Larger Map

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Bondi Beach, Fish Market ja QVB

Kävin tänään ensimmäistä kertaa uimassa Australian vesillä. Ajettiin Bondi Beachille ja uskalsin lämpimän veden ja aaltojen vietäväksi. Aurinko paistoi ja lämmintä riitti. Olipas ihanaa!

Bondi beachin ympäristössä oli mukava kävelytie, jota pitkin kulki turisteja ja lenkkeilijöitä sulassa sovussa. Rannan läheisyydestä löytyi myös paljon pieniä ravintoloita ja kahviloita. Aika mukava kesälomafiilis tuli, kun sai nauttia upean päivän auringossa.

Bondi Beach

Bondi Beach

Kävelyreitin kallioita

Eilinen olikin sitten hieman sateisempi. Aamusta käytiin Sydney Fish Marketilla ihmettelemässä mereneläviä. Valtavia ja eriskummallisia kaloja, hummereita, rapuja, simpukoita ja mustekaloja. Hälinää, markkinameininkiä ja monta mahdollisuutta nautiskella lounasta. Tältäkään torilta ei löytynyt kuitenkaan South Melbournen pystyostereiden veroista tiskiä. Ostereita löytyi kyllä moneltakin tiskiltä mutta samalla ”otetaan 3 kpl ostereita ja mausteet päälle” - konseptilla ei tiskejä näkynyt.

hummereita
kampasimpukoita

Fish marketista selvittyä vietin loppupäivän sisätiloissa eli Queen Victoria Buildingissa ostoksilla (Körkort valitsi ostosten sijaan merimuseon). Menin täyteen pakatulla monoraililla keskustaan ja vietin tehokkaan kierroksen ostoskeskuksessa. Sain kerättyä mukaani muutamat housut, hameet ja paidat. Edelleenkään en löytänyt kenkiä...

Queen Victoria Building

Illalla oltiin syömässä muutaman suomalaisen kanssa Universal nimisessä ravintolassa. Oli kesäistä istua ulkona lämpölamppujen alla ja nauttia illallista kotoisassa seurasa. Huomenna suunnataan sitten paluumatkalle kohti Melbournea. Ensin poiketaan kuitenkin Blue Mountainella ja yöksi Wagga Wagga -nimiseen paikkaan.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Batemans Baystä Sydneyyn

Herättiin tänään aamulla Batemans Bayssä ihanaan lämpöön. Melbournessa alkaa olla jo syksyisen viileää ja oli uskomattoman ihanaa nauttia heti aamusta lämpimästä ilmasta, vetää kesämekko ylle ja suunnata kaupungille aamiaiselle.

Aamiaisen jälkeen istuin ratin taakse ja ajoin Sydneyyn saakka. Koko matka vahvasti vasemmalla kaistalla ja lisäksi kaupungin kaistoista ja valoista selvitty! Vaihdettiin pääsiäiseksi asuntoja toisen suomalaisen pariskunnan kanssa ja saamme asua nyt ihanaakin ihanammassa Balmainissa. Kauniita taloja idyllisessä kaupunginosassa ja vain lauttamatkan päässä keskustasta.

Tänään on sitten nähty ykkösnähtävyydet eli Sydneyn oopperatalo ja Harbour Bridge. Lounasteltiin ensin Darling Harbourissa ja siirryttiin lautalla kohti oopperataloa. Vaikka Melbournekin on meren rannalla, Sydneyssä meren läheisyys tuntuu ihan eri tavalla. Vettä pitkin voi siirtyä paikasta toiseen ja vesi tuntuu paljon keskeisemmältä asialta koko kaupungissa. Oli aika upeaa nähdä oopperatalo ensin mereltä ja sitten kunnolla läheltä. Illaksi osui myös kaunis auringonlasku, jonka värejä sain mukaan muutamaan kuvaan.

Huomenna katsotaan sitten sään mukaan, mennäänkö tutustumaan rantoihin, merimuseoon vai ostoksille. Vaikuttaa kauniilta ja kiinnostavalta kaupungilta.


Oopperatalo

The Rocks

Harbour Bridge

Punaselkä ja Sisu-drinkki

Meillä oli keskiviikkona tiimipäivä ja sain kesken päivää kiinnostavan tekstiviestin mr Körkortilta. Meidän etuovella oli ollut lehtien alla eräs kovin pelokas turkinpippuria muistuttava otus - Redback! Siis meidän etuovella! Myrkyllinen, pieni ja pippurinen. Lähetin kesken palaverin tietysti kyselyitä, että onhan meillä nyt kuva otuksesta mutta kuulemma se ei ollut ihan ensimmäinen asia, joka tuli lehtiä ja redbackiä haravoidessa mieleen. Jännä juttu…Mielenkiintoinen elukka. Mietin usein, että onkohan niillä pienen pienillä otuksilla mitään käsitystä siitä, kuinka vahvaa myrkkyä kantavatkaan mukanaan? Niin ja mitä tarkoitusta varten? Lopulta ne jahtaavat vain korkeintaan itsensä kokoisia kärpäsiä.

Tiimipäivä meni tosi mukavasti varsinaisella asiapuolella ja mikä tärkeintä, voitin vapaammalla puolella drinkin valmistus -kisan. Varsinaisen työpäivän jälkeen käytiin 1803 -nimisessä baarissa harjoittelemassa kaipiroskien valmistamista ja lisäksi saatiin rakentaa ihan omat kilpailudrinkit. Tein vadelmilla ja mintulla maustetun drinkin, jonka nimeksi annoin Sisu ja hei, sehän voitti kisan! Työkaverini tietävät nyt, mitä sisu tarkoittaa ja voiton ansiosta mahdollisesti yksi neuvotteluhuoneistamme nimetään sen mukaisesti, kotoisan suloista!

Tänään ollaan pidetty lomapäivä ja lähdetty aamulla yhdeksältä ajamaan kohti Sydneyä. 11 tunnin matkustamisen jälkeen päädyttiin Bateman Bayhin yöksi. Huomenna jatketaan matkaa Sydneyyn ihastelemaan kaupungin nähtävyyksiä.

p.s. ne redbackit syövätkin hieman itseään isompia otuksia kuten liskoja...siihenhän sitä myrkkyä tarvitaan.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

oliivipuu ja pääsiäinen keskellä syksyä

Meillä on pihalla pienen pieni oliivipuu. Saatiin se perinnöksi Murosen perheeltä ja sijoitettiin se takapihalle aurinkoon. Aluksi näytti siltä, että puutarhurin taidot ovat ruosteessa ja oliivit alkoivat muuttua kuivuudessa rusinoiksi mutta nyt oliivit ovat saaneet pullean muotonsa takaisin. Samoin oliivien väri alkaa muuttua vihreästä ruskeaksi. Puutarhurin taidot eivät parantuneet tässä välillä mutta kiitos reilujen sateiden, puu on jälleen kunnossa. Selkeästi mennään siis kohti syksyä.

oliivipuu

Pääsiäinen on ensimmäistä kertaa elämässäni muuten keskellä syksyä. Tämä ja tuleva viikko ovat aika lyhyitä töissä ja suunnataankin jo torstaina Sydneyä kohti autolla. Tarkoitus on pysähtyä matkalla yksi yö jossain kivassa kohteessa ja jatkaa perjantaina sitten loppumatka Sydneyyn saakka. Mukavaa päästä vihdoin tutustumaan oopperataloon ja kehuttuihin rantoihin. Takaisin jälleen tiistaina. Yritän kuitenkin ehtiä kirjoittaa blogiin päivitykset reissusta ja napata kuvia matkan varrelta.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Kaupungilla ostoksilla

Tänään on ollut mukava sää. Noin 20 astetta ja aurinkoista. Päätettiin lähteä kaupungille ja ihan lauantaiostoksille.

Suunnattiin ensin Myerille vaihtamaan lämpöpeittoa. Peitto ehti olla käytössä pari viikkoa, jonka jälkeen toinen puoli ei enää lämmennyt. Saatiin tilalle uusi peitto ja ajateltiin käydä Myerin kahvilassa kupposilla, kun tavaratalon palohälyttimet menivät päälle ja koko tavaratalo tyhjennettiin. Olipas hommaa päästä kerroksista pysähtyneitä liukuportaita alas. Ilmeisesti mitään tulipaloa ei kuitenkaan ollut vaikka pihalla odottikin paloautot.

paloauto

tyhjennetty Myer

Löydettiin Myerin kulmilta mukava katukahvila. Pelästyin hieman kokoon laitettavan kahvilan seinällä ollutta ötökkää. Luulin, että siinä menee kammottava hämähäkki mutta lopulta kyseessä olikin joku muu örkki. Ruma mutta ei kuitenkaan häkki.

kokoon laitettava kahvila

tuntematon ötökkä


Tutustuttiin keskustan valokuvausliikkeisiin sekä moottoripyöräkauppaan. Mr Körkortilla on jostain syystä moottoripyöräkuume ja päädyttiin Harley Davidsonin liikkeeseen ihmettelemään pyöriä...Ei huolta, meille ei ole tulossa moottoripyörää, kunhan potkittiin renkaita.

Harley Davidsonin ikkuna

Ostoskierrokselta ei tuntunut tarttuvan oikein mitään mukaan, kunnes löysin ensimmäiset Uggini. Syksy on jo meneillään ja sisällä on aika kylmää. Talvella on odotettavissa varmasti vielä viileämpiä kelejä. Sain matkaani aamutossu-Uggit! Nämä ovat superlämpimät, pehmeät ja mukavat. Nyt kelpaa mennä kohti talvea tossujen ja peiton kanssa.


Ai niin. Lauantain päätteeksi käytiin pesemässä pyykkiä itsepalvelupesulassa, kun sitä pesukonetta ei edelleenkään ole meillä...No siinähän kävi sitten niin, että yritettiin olla oikein tehokkaita ja käydä kaupassa sillä välillä, kun kolmas koneellinen kuivui rummussa. Ei huomattu lukea pesulan aukioloaikoja ja ovet menivät sitten automaattisesti lukkoon klo 21. Paikalla ei ollut ketään pesulahenkilökuntaa ja nyt meidän pyykit ovat siellä kuivurissa. Huomiselle aamulle on siis ohjelma jo tiedossa.

tehokkaasti kaksi konetta käynnissä.

torstai 14. huhtikuuta 2011

caffe lattea ja sauvignon blancia

Torstai ja tuntuu, että viikko on taas hujahtanut kohti perjantaita ihan älyttömän nopeasti. Töissä on mennyt sopivan kiireisesti ja ei oikein ehdi edes huomata, kun viikonpäivät vaihtuvat. Yhden asian olen kuitenkin huomannut muuttuneen verrattuna viime viikkoon. Jään aamuisin pois ratikasta aina Southern Crossin aseman kohdalla. Ennen asemaa Collins Streetillä on pieni kahvila, joka tekee caffe lattet valmiiksi pahvikuppeihin ja myy niitä edulliseen hintaan kaikille töihin rientäville. Aiemmin kahvilan ovella on ollut nuori nainen, joka on huudellut sympaattisella, hieman espanjalaisella aksentilla ja laulavalla tyylillä ”coffe latte, just two dollars”. No tällä viikolla ovelle on ilmestynyt nuori mies, vaaleine kiharoineen. Edelleen viesti on sama mutta aivan mahtavalla ruotsalaisella aksentilla ”kaffe latte, just two dollars”. Pieni hauska asia, joka toistuu joka aamu ja saa hymyn huulilleni. Ja olenko ostanut sitä kahvia? No en, sillä vakiopaikakseni on muodostunut työpaikan alakerrassa oleva kahvila, jossa nykyään muistetaan millaisena kahvini juon, skinny flat white no sugar? Yes, please!

Eilen tapasin vanhaa lukiokaveriani - kyllä, täällä Melbournessa! Aika uskomatonta, että ollaan asuttu samassa kaupungissa muutama kuukausi ja vasta nyt tajuttu, että hei mehän asutaan melkein naapurissa. Käytiin syömässä Lonsdale streetillä mukavassa kreikkalaisessa ravintolassa ja nauttimassa hieman sauvignon blancia. Oli aivan mahtavaa päästä vaihtamaan kaikki mahdolliset kuulumiset vuosien varsilta ja pulinoida hieman paikallisen kulttuurin haastavista puolista (esimerkiksi pienestä valittamisen takia valittamisesta) ja ihastella yhdessä hyviä asioita (kuten kivaa kaupunkia ja tuoreita vihanneksia, hedelmiä ja kaloja). On aika tärkeää, että voi tosinaan vaihtaa ajatuksia täällä olemisesta ihan suomalaisten kanssa. Sovittiin samalta istumalta, että järjestetään grillailut sunnuntaille. Nyt vaan peukut pystyyn, että sää sallii.

Viikonlopun suunnitelmat ovat lauantaille vielä auki. Kaupungissa olisi edelleen tarjolla Comedy Festivalin esityksiä tai sitten Tutankhamun -näyttely Melbourne museossa. Hmm...lopulta sitä tekee päätöksensä kuitenkin kelien mukaan.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Sunnuntain päivällinen

Meillä on ollut täällä tähän mennessä paljon kavereita käymässä ja aina, kun vieraat lähtevät tuntuu kovin haikealta päästää ketään takaisin Suomeen. Tänään nautittiin päivällistä perhe Murosten (nimi muutettu) kanssa. Muroset tulivat tänne heinäkuussa koko perheen voimin ja asuivat 7 minuutin käveymatkan päässä meiltä. Päädyttiin oikeastaan Port Melbourneen, koska Murosetkin asuivat täällä. Oli aika mahtavaa saada heti ensimmäisinä kuukausina seuraa ja opastusta alueeseen sekä viettää hetkiä yhdessä torilla tai illalla grillailun parissa.

Sovittiin pari viikkoa sitten, että laitetaan tänään päivällistä meillä grillailun merkeissä. Hankittiin torilta kala (snapper - en tiedä suomennosta), tiikerirapuja ja vihanneksia. Nautiskeltiin ruokaa auringonpaisteessa, fiilisteltiin mukava iltapäivä yhdessä ja juteltiin kokemuksista täällä Australiassa. Tiistaina perhe sitten reissaa takaisin Suomeen ja tuntuu aika surulliselta, kun joutuu luopumaan suomalaisista naapureistaan ja hyvistä ystävistä. Tänään tulikin suru puseroon niin meille kuin Murosille. Voi, kun ne tulisivat pian takaisin!

Snapper ennen grillausta

Eilen piti olla upea ja aurinkoinen päivä mutta se kääntyikin sateeksi. Käytiin tutustamassa Prahranin toriin päivällä. Katosten suojasta löytyi upeita herkkukojuja, hedelmiä, kaloja ja lihoja. Prahranin tori on South Melbournen toriin verrattuna herkullisempi juustoineen ja tiskeineen mutta South Melbournesta löytyy mielestäni enemmän toritunnelmaa. Niin ja pystyostereita ei Prahranista löytynyt vaikka muuten kauniita kalatiskejä olikin yllinkyllin.

Prahranin yksi toritiski

Prahranin kukkakaupasta

Prahranin pikkukauppa

Eilen illalla käytiin kaveripariskunnan kanssa syömässä Melbournen keskustassa Rare Stakehousessa eli erittäin pihvisessä paikassa. Oli erittäin hyvät pihvit ja opin uuden sanan jälleen englanniksi. Olen aina halunnut pihvin raakana ja jälleen sanoin, että haluan sen raakana eli raw (tähän mennessä lausuminen on toiminut ihan hyvin). No eilen sitten tarjoilija kysyi useaan otteeseen, että millaisena sen pihvin nyt oikein haluan ja jankkasin, että rawna kiitos. Hämmennyin tivaamisesta hetkeksi ja yritin ravintolan hälinässä selvittää, että eikö tätä pihviä nyt sitten voikaan saada raakana. Lopulta tarjoilija näytti paidastaan sanaa rare ja kysyi, että kelpaako sellaisena? Nopealla päättelyllä ajattelin, että jos medium on medium ja well done kypsä, niin tässä olisi lähin vaihtoehto. Pihvi tuli oikeanlaisina mutta kotona oli pakko tarkastaa sanakirjasta ja todeta, että ravintolan nimi rare ei viitannutkaan harvinaiseen vaan raakaan...että näillä hiuksilla mennään.

Raren kattovalaistusta

Kaikenlaista sitä oppii. Sanavarasto ja ymmärtäminen (vaikka toisinaan se onkin edelleen vaikeaa) on parantunut muutamassa kuukaudessa. Huomasin ensimmäistä kertaa, että en kaipaa enää tekstityksiä tv-ohjelmiin. Suomessa niitä tulee luettua väkisinkin vaikka ymmärtäisikin kaiken sanotun. Täällä tuntuu, että olen töissä aina tosi-tv -lähetyksessä ilman tekstityksiä ja vähitellen korva tottuu kuulemaan ja ymmärtämään kaikenlaiset aksentit. En väitä, että se sujuisi edelleenkään ihan kivuttomasti mutta kuukauden työrupeaman jälkeen tuntuu jo huomattavasti helpommalta. Hauskinta on ollut oppia paikallisia sanavalintoja ja ilmaisuja ja G’day mate ei tunnu enää vain englanninkielen tunnin Australia-osuudelta vaan ihan arkipävältä.

Hämähäkkejä ei ole muuten näkynyt hetkeen paitsi eilen yksi hyppysellainen keittiön tuolin selkänojalla mutta se oli jopa minulle niin pieni, että en aivan pahinta pelkovaihdetta saanut päälle. Seittejä on sitäkin enemmän muodostunut ovien pieliin ja erityisesti retkituoli on vallattu heti sen jälkeen, kun laitoimme sen sisäpihalle. Mukana kuva jonkun takapihan häkin seitistä - ärhäkkäästi vallattu.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Ennakkoäänestys

Tänään on ollut upea päivä. Aamulla vähän kirpakkaa mutta päivällä 24 astetta ja aurinkoa. Kävin nauttimassa päivällä upeasta kelistä ja kävelin Williams streetille äänestämään. Aika mukavaa, että ihan kulman takana työpaikalta oli eduskuntavaalien ennakkoäänestyspiste ja tietysti suomenkieliset opasteet valtavan rakennuksen 21. kerrokseen. Tuli siis hoidettua äänestys ihan ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä ja seitsemän tunnin etuajalla Suomesta. Kaikenlaisia saavutuksia!

Täällä pitäisi olla syksy mutta kelit ovat kyllä kovin kummalliset. Illat pimenevät ja aamut ovat aika kirpakoita mutta aurinkoisia. Aamulla on toisinaan vedettävä saappaat jalkaan ja takki niskaan ja iltapäivällä todeta, että lämpötila on kohonnut yli kahdenkymmenen. Joinain aamuina joudun todella miettimään, mistä olen oikein kotoisin, kun paikalliset kävelevät avosandaaleissa ja itse vedän talvisaappaita jalkaan...

Jaahas, viikko puolessavälissä ja ajatukset alkavat olla jo viikonlopussa. Täällä on alkanut maaliskuun lopussa Melbourne Comedy Festival, joka jatkuu huhtikuun 24. saakka. Ympäri kaupunkia olisi siis mahdollisuus käydä nauramassa itsensä kipeäksi...Täytyy etsiä siis sopiva tilaisuus ja hankkia liput ;)

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Lämpöä

Nyt on viikko vietetty villasukat jalassa ja sairastellen. Uskomattoman sitkeä kuume ja flunssa, jotka alkavat vihdoin helpottaa. Olin poissa töistä neljä päivää ja perjantaina pääsin onneksi ihmisten ilmoille. Kovin ärhäköitä viiruksia ja bakteereja täällä.

Käytiin eilen Chadstonessa kauppakeskuksessa ja aamulla torilla. Chadstonesta ei tarttunut käsilaukkua mukaan vaikka kuinka yritin ottaa askelia kassaa kohti... Sen sijaan hankittiin sähköllä toimiva lämpöpeitto. Illat ja etenkin yöt alkavat olla aika viileitä (jopa 7 astetta yöllä) ja kun sisällä ei ole mitään lämmitystä, kämppä tuntuu aika kylmältä. Lämpöpeitto on aivan mahtava. Illalla sen voi laittaa puoli tuntia ennen nukkumaan menoa päälle ja oih, kuinka ihanaa onkaan pujahtaa lämpimään sänkyyn. Aamulla herääminen ei tietysti ole mitenkään miellyttävää, kun ihana lämpö ei seuraa perässä kylppäriin. Loisto-ostos joka tapauksessa!

Edelliset vieraat lähtivät takaisin Suomeen tiistaina ja nyt ei olekaan tiedossa seuraavia vierailuita. Viikonloppu on mennyt rauhallisesti ja kellojakin tuli siirrettyä viime yönä kohti talviaikaa. Nyt ollaan enää 7 tuntia Suomea edellä ja näin elellään sitten meidän kevääseen saakka.