sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Geelongin reissu

Pitkä viikonloppu on takana ja tämän päivän helteet ja erityisesti lenkkeily kuumuudessa on vienyt ihan mehut. Edelleen tähän aikaan illasta ulkona on niin kuuma...ei käy kateeksi Djokovicia ja Nadalia, jotka pelaavat parhaillaan Australian Openin finaalissa. Mahtaa olla lämmin!

Viikonloppuna tuli tehtyä mukavia reissuja Geelongin ympäristössä. Perjantaina matkattiin rannikkoa pitkin Clifton Springsiin, Portarlingtonin kautta St Leonardsiin, Point Lonsdaleen ja aina Ocean Groveen asti. Rantoja riitti ja uimaankin päästiin upealla Ocean Groven hiekkarannalla.

Poikettiin matkalla myös Bellarine Estaten viinitilalla ja nautiskeltiin lounasta hienossa kelissä. Bellarinesta tuli napattua muutamat punaviinit myös matkaan. On oikeastaan aika mukava hankkia viinit suoraan tiloilta ja tastingin yhteydessä kuulla hieman tarinaa viinitilan historiasta, köynnöksistä ja erikoisuuksista. Tällä tilalla valmistettiin myös oluita, joista yhtenä erikoisuutena oli savustetuista simpukoista makunsa saanut olut. Se ei ollut kuitenkaan meidän suosikki, joten jäi valikoima hankkimatta.

Laitan mukaan kuvia reissusta ja annan niiden kertoa enemmän matkasta. Koira, josta lopussa kuva, oli purjehdustapahtuman jonkinlainen maskotti. Naureskelin useampaan otteeseen tietysti itse koiralle mutta myös ajatukselle, että joku aikuinen ihminen vetää viikonlopuksi koiran kuteet niskaan ja viihdyttää juhlaväkeä kuin aito koira konsanaan - huvittava tapaus!

Sitruunapuu, joka löytyi majoituspaikan parkkikselta 

Clifton Springs

Bellarine Estate

Ongintaa Point Lonsdalen majakalla

Rantamaisemia

Miss Geelong - Geelongin puupatsaita

ja se koira - skottilainen valioyksilö

View Untitled in a larger map

torstai 26. tammikuuta 2012

Australia Day

Tänään on Australia Day ja kansallinen vapaapäivä. Otettiin perjantaikin vapaaksi ja suunnattiin Melbournen lähikylille eli noin 190 tuhannen asukkaan kokoiseen Geelongiin.

Tänne on noin tunnin ajomatka Melbournesta ja kaupunki on ihan the Great Ocean Roadin portilla. Ollaan monet kerrat ajettu ohi mutta nyt yövytään ja vietetään hieman enemmän aikaa kaupunkiin tutustuen. Tultiin tänne oikeastaan siksi, että Körkort osallistuu Geelong Regattaan eli paikalliseen purjehduskisaan. Kisa alkoi jo tänään ja jatkuu sunnuntaille asti.

Australia Day näyttäytyy hieman erilaisena kaupungilla verrattuna Suomen itsenäisyyspäivään. Ensinnäkin on keskikesä ja rannat täyttyvät kojuista ja bändeistä. Paikalliset kulkevat kaikenlaisiin Australia-aiheisiin vaatteisiin sonnustautuneina: lippuja viittoina, erikoisia hattuja, shortseja, väliaikaisia tatuointeja ja tietysti pieniä lippuja niin autoissa, pyörissä ja lastenvaunuissa. Iltajuhlaan kuulu loistavat ilotulitukset ja varsin rento ja niin australialainen tunnelma.

Täällä on menossa edelleen Australian Open ja sitä on seurattu useana päivänä. Ensimmäisen viikon jälkeen pelit ovat tiivistyneet ja eilen, kun menimme tiimin kanssa seuraamaan tapahtumaa, parkkeerasimme suoraan beer gardeniin katsomaan pelejä jättiruudulta. Parhaat pelit ovat toisena viikkona Hisensellä tai Rod Laverilla ja ground passilla ei oikein pääse katsastamaan jännittävimpiä pelejä.

Tänään ollaan ihasteltu Geelongin paikalliset tapahtumat kojuista bändeihin, seurattu ilotulitukset ja parkkeerattu lopulta sohvalle telkkarin ääreen jännittämään Federerin ja Nadalin peliä. Pidän peukkuja tänään Nadalille, jotta finaaliin tulisi tänä vuonna vaihtelua.


lauantai 21. tammikuuta 2012

Kovin australialaista - Moreton Bay Sea Bugs

Körkort perheineen hankki tänään South Melbourne Marketilta Moreton Baystä kotoisin olevia sea bugseja, joille en käännöstä keksi ollenkaan (kutsutaan niitä vaikka meren ötököiksi). Ollaan aiemminkin niitä kokeiltu mutta nyt hieman isommalla satsilla.

Halkaisin bugsit vetisellä puoliksi ja irroitin pään (tai luulen, että leveä osa oli pää). Sitten valkosipulia ja persiljaa sekä voisulaa ötököiden päälle ja grilliin. Maukkaita, lihaisia ja helposti syötäviä puoliksi halkaistusta kuoresta.

En ole muualla maailmalla törmännyt sea bugseihin ja ne tuntuvatkin olevan kovin, kovin australialaista herkkua. Blogi on menossa kovaa vauhtia grillipainotteiseksi...ja sekin on kovin australialaista.

Moreton Bay Sea Bugs

perjantai 20. tammikuuta 2012

Perjantaissa

Työviikko vihdoin takana ja onhan ollut tapahtumaa niin töissä kuin kotonakin.

Murosten perheelle jouduttiin jälleen sanomaan heippa. Melkein kahden viikon lomailu meni ihan hirvittävää vauhtia. Seuraavan kerran kun tulevat tänne, niin pidän peukkuja, että mukana on isot matkalaukut ja ajatus jäädä pidemmäksi aikaa. Ennen hyvästien sanomista grillailtiin yhdessä ja nautiskeltiin perheen nuorimman valitsemasta marjajuustokakusta. Kovasti jäi jälleen ikävä koko perhettä.

Töissä on ollut taas hoppua ja otin muistoksi kuvan kalenteristani tältä viikolta - en sitten hiljaisempina hetkinä valita. En voi kuvaa blogissani julkaista mutta muistutti lähinnä haulikolla ammuttua harjoitustaulua, jota on käytetty useampaan otteeseen. En voinut kuin nauraa yhtenä päivänä, kun joku onnistui ehdottamaan palaveria keskipäivälle, johon oli varauksia jo kolmelle muulle palaverille... Jotain perin paikallista maustetta on tässä palaverikulttuurissa.

Tänään on kuitenkin perjantai ja grilli jälleen kuumana. Pähkäiltiin anopin kanssa alkuillasta, että mitä sitä tänään herkuteltaisiin ja päädyttiin grillailemaan lohta ja mustekalaa, valmisteltiin kasa ihania vihanneksia ja herkullinen kermaviilikastike. Maukasta ja rentouttavaa puuhaa. Tästä on hyvä aloittaa viikonloppu ilman sen suurempia suunnitelmia. Huomenna nukutaan pitkään.

Murosten kakkuvalikoimista ja Suomessa lahjaksi saatu ihana kakkulapio

Weber käy kuumana

Leivänmuruissa pyöriteltyjä mustekalarenkaita

Illallinen




tiistai 17. tammikuuta 2012

Australian Open

Ollaan tammikuussa ja Melbourne on virittäytynyt jälleen Australian Openin seuraamiseen. Kaupunki täyttyy turisteista ja useisiin suomalaisiinkin törmää vilinässä. Eilen oli turnauksen ensimmäinen päivä ja täytyi mennä koko porukalla seuraamaan Jarkko Niemisen peliä. 

Ostettiin iltaliput alueelle, kierreltiin kojut, nautiskeltiin tennistunnelmasta ja suunnattiin ajoissa varailemaan paikat katsomosta. Matkalaukkuun ei tullut pakattua Suomen lippua, joten printtailin sitten kätevästi (työkaverini neuvosta) suomen lipun ihan paperille ja kiinnitettiin ne australialisen kaverini kanssa paitojen etupuolelle. Körkortin vanhemmat saivat myös liput ja heiluteltiin niitä sopivissa väleissä (Körkort kieltäytyi kunniasta ja antoi meidän fiilistellä lippujemme kanssa). Peli päättyi harmillisesti Niemisen keskeytykseen ja kun muita suomalaisia ei peleissä ole mukana, täytyy ilmeisesti ryhtyä seuraamaan australialaisten menestystä. 

Tänään ja eilen on hellettä riittänyt. Molempina päivinä ollaan oltu reilusti yli kolmessakymmenessä ja samaa rataa näyttäisi jatkuvan pitkin viikkoa. Onneksi tuulee jonkun verran vaikka sisämaasta puhaltava tuuli onkin todella lämmin. Tuulet eivät tosin tuntuneet missään, kun juostiin tänään personal trainerini ohjauksessa muutaman muun naisen kanssa pitkin rantoja. Onneksi rannalla on suihkut ja sopivissa väleissä päästiin aina laittamaan päämme niiden alle. Hiukset ja vaatteet kuivuivat hetkessä mutta välisuihkut helpottivat kuitenkin kuumuuden sietämistä. Vähitellen sitä kai tottuu helteissäkin juoksemiseen.

Margaret Court Arena

Jarkko Nieminen

Erään vakuutusyhtiön piste kisa-alueella



lauantai 14. tammikuuta 2012

Saunomista ja vierailu laivalaiturilla

Lähdettiin eilen töiden jälkeen Murosten perheen majoituspaikkaan nauttimaan illallista ja saunomaan! Muroset majailevat yhden täällä asuvan suomalaisperheen luona ja omakotitaloon oli rakennettu ihan oikea Helon sauna.

Nautiskeltiin barramundia illalliseksi ja saunoessa ihasteltiin kaupungin siluetissa kirkkaana näkyviä pilvenpiirtäjiä. Erikoinen yhdistelmä, joka jollain tavalla sai pienen koti-ikävänkin aikaiseksi. Puun tuoksuiset seinät ja löylyt tuntuivat niin kotoisilta.

Tänään käytiin tutustumassa Port Melbournen rantaan hiljattain avattuun Princes Pieriin. Laivalaituri on rakennettu 1912-1915 ja suljettu 1989 kunnes restaurointi työt aloitettiin 2009. Melbournen historiassa siis melko iäkäs kohde. Korjaustoimiin on varattu kaiken kaikkiaan 34 miljoonaa dollaria ja nyt korjattuun laiturialueeseen pääsi jo tutustumaan.

Maahanmuuttajia, kullankaivajia, liikelaivoja ja tullipiste. Laituri on ollut liikenteen keskus menijöiden ja tulijoiden osalta erityisesti maailman sotien välissä ja toisen maailman sodan jälkeen. Mielenkiintoista historiaa ja rakenteita. Laiturin rakentamiseen oli käytetty 5000 puupilaria ja sen pituus oli noin 580 metriä...Niin ja nimi on sillalle annettu ihan Walesin prinssi Edwardin vierailun jälkeen - Princes Pier. Siitä se taitaa meidän kadun nimikin tulla.

Vanhoja puupilareita

penkkejä


ihan oikea sauna
ja saunakoivut

tiistai 10. tammikuuta 2012

Viikon varrelta

Hurjimmat helteet ovat hellittäneet ja aurinkoiset säät jatkuvat hieman miellyttävämmillä asteilla. Neljänkymmenen asteen lämpötilat ovat tosiaan jääneet tällä viikolla taakse mutta kuumia kelejä on kuulemma odotettavissa taas viikonlopuksi.

Viikon aikana on Körkortin perhe reissaillut the Great Ocean Roadilla pari päivää ja Yarra Valleyn viinitiloilla Chandonista Yeringiin. Lisäksi Körkort ja sen sisko ovat käyneet testaamassa useamman golf-kentän ja kehitystä on ilmeisesti tapahtunut jokaisessa pelissä.

Itse olen palaillut töihin ja ensimmäisenä viikkona oli mukavan rauhallista. Suurin osa porukasta oli vielä lomalla ja tammikuu näyttää muutenkin olevan paikallista lomakautta. Luulen, että menee tammikuun viimeiselle viikolle, kun kaikki palailevat kesälomiltaan. Ei haittaa yhtään, että on vaihteeksi hieman rauhallisempaa.

Meillä on käynyt lisää Suomi-vieraita. Murosten (nimi edelleen muutettu) perhe, joka asusteli täällä vielä viime vuoden puolella ja palaili takaisin Suomeen keväällä (siis Suomen keväällä) tuli tänne parin viikon lomalle ja sunnuntaina saatiin grillailla yhdessä. Oli mukava vaihtaa kuulumisia ja nähdä pitkästä aikaa. Aika mukava tunne, kun porukka saapui meidän ovelle vielä samana päivänä, kun lento saapui Melbourneen. Nyt on sitten vuorossa vierailua puolin ja toisin tämän viikon aikana.

Melbournessa näkyy urheilulajeista tällä hetkellä kriketti. Joulun jälkeisinä päivinä ovat useammat työkaverini viettäneet aikaansa Melbourne Cricket Groundilla seuraillen peliä. Omalta osalta pelin salat ovat jääneet vielä selvittämättä (vaikka kulttuuriin kuuluisikin tietää yhtä sun toista tästä lajista). Taidan odotella ensi viikolla alkavaa Australian Openia ja käydä katsastamassa muutaman pelin. Varmaa viihdettä jo viime vuodelta.





keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Huntsman - hämähäkki

Olen nähnyt kaksi kertaa kämpän ulkopuolella ihan valtavan hämähäkin. Ensimmäisen kerran pikkujoulujen aikaan, etuoven vieressä juoksi kovaa vauhtia pitkäkoipi pitkin valkoista seinää. Siihen mennessä suurin näkemäni hämähäkki Melbournessa.

Sitten yhtenä iltana istuskellessani sohvalla pidin takapihalle vievää ovea auki ja huomasin, että ikkunaa vasten kulkivat vikkelät ja pitkät jalat. Sain myös itse jalat nopeasti alleni ja hyökkäsin sulkemaan oven, jotta häkki ei erehtyisi sisäpuolelle.

Eilen sitten pelästyin oikein kunnolla. Menin kastelemaan yläterassille iltamyöhään yrttejäni. Nappasin lyhdyn porraskäytävästä enkä huomannut vielä mitään. Osoitellessani valoa näin aivan liian läheltä huntsmanin. Se oli siis ollut ihan lyhdyn vieressä, kun sytyttelin sitä kaikessa rauhassa. Se pelästyi varmasti minua yhtä paljon kuin minä sitä ja juoksi pitkin seinää kauheaa vauhtia. Kauhun sekaisin äänin sain Körkortin paikalle ja häkki onneksi pysähtyi seinälle liikkumattomaksi.

Yleensä pystyn rauhoituttuani hakemaan kameran ja nappaamaan kuvan mutta eilen ei ollut ollenkaan sellainen olo. Körtin vahtiessa huntsmania, yritin päästä portaissa vaivihkaa sen ohitse. Miten sitä onnistuukin kehittelemään päässänsä ajatuksia, että juuri ohikulkiessa se varmasti heittää voltin ja hyökkää niskaani - järjetöntä.

Huntsman liikkui melko kovaa vauhtia pitkin seinää. Mietin tänään vielä töistä tullessani, että liikkuvatko kaikki häkit suht samaa vauhtia...mutta isojen liike näyttää vaan nopeammalta, kun ne ovat niin näyttävän kokoisia.

Sinä päivänä, kun olen huntsmanien kanssa sinut, voin lopettaa hämähäkkipäivitykset ja todeta, että tulen niiden kanssa ihan hyvin toimeen. Voi mennä vielä jokunen tovi...

Lainasin kuvan huntsmanista yhdeltä sivulta. Tässä näkyy mittasuhteet melkohyvin. Aika valtava.


maanantai 2. tammikuuta 2012

Kuuma - Morningtonista Queenscliffiin

Tänään on ollut todella kuuma päivä. Viime vuonna uuden vuoden aatto ja ehkä yksi päivä sen lisäksi oli näin kuuma.  Mittari on käynyt lähellä neljääkymmentä ja vielä illalla on ulkoilma 33 astetta. Tänään ei ole voinut tehdä oikeastaan muuta kuin istua autoon ja lähteä ilmastoinnin varassa ihastelemaan Melbournen lähialueiden rantoja ja maisemia.

Lähdettiin koko porukalla turisteilemaan ja ajelemaan pitkin rannikkoa kohti Mornington Peninsulaa. Sää oli mitä upein (ja kuumin), joten päätettiin nauttia rantautua hetkeksi Dromanan hiekkarannoille. Pieni suojateltta pystyyn, kumipatjaan ilmaa ja simmarit päälle.

Pitkin rantaviivaa oli useita pieniä mökkejä tai majoja. Mökit ovat yksityisten omistamia ja ne vaikuttivat rantaelämään sopivasti varustelluilta: keittiön hyllyjä ja pöytiä, jääkaappeja, sohvia, suojaa auringosta ja paikka kaikille mahdollisille rantavarusteille, joilla voi rennosti mennä koko kesän rannan tuntumassa. Rannalla tuli vietettyä heti jos toinenkin ja uimassakin käytiin muutamaan otteeseen. Ruokailun jälkeen ajeltiin Arthur Seatin suuntaan ja ihailtiin maisemia Murrays Lookoutilta.

Otettiin myöhemmin lautta Sorrentosta Queenscliffiin. Edellisen kerran, kun mentiin lautalla tämä reitti, tuli viereen uimaan upea parvi delfiinejä. Odottelin niitä saapuvaksi myös tällä kertaa mutta yhtä rannassa bongattua yksilöä lukuunottamatta, ei yhtään delfiiniä näkynyt alloilla. Liekö vesiskoottereiden vikaa, että delfiinit eivät uskaltaneet uintireissulle. Nappasin kuitenkin kuvan yhdestä salamatkustajasta, joka matkasi reissun alusta loppuun lautan mukana.

Upea ja aurinkoinen päivä mutta vähitellen voisi hieman leudompaa keliä jo tulla...

Murrays Lookout

Dromanan hiekkarannan majoja

Maisemia Sorrentosta

Lautan salamatkustaja