sunnuntai 21. lokakuuta 2012

135 km pyöräilyä - Around The Bay

En ole ollut perheemme ainoa, joka on tykästynyt Australian ulkoilmassa urheilusta. Körkort on pyöräillyt ahkerasti viikonloppuisin ja tänään hän lähti jo perinteeksi muodostuneeseen pyöräkisaan eli Around The Bayhin.

Viime viikonloppuna päästiin autokyydillä marathonin lähtöpisteelle ja tänään oli oma vuoroni olla kuskina. Pyöräilytapahtuman startti oli tosin hitusen varhaisempi ja lähtö Melbournen sijaan Geelongista. Herätys oli 4.40 ja lähtö ennen viittä... Oli kuitenkin aika hauskaa katsella, kun naapurustossakin heräiltiin ja pihatielle kerääntyi miehiä lycroissa ja kilpapyörät viimeisen päälle viritettyinä - tour de france -tunnelmaa!

Eilen käytiin tutustumassa tapahtuman teltta-alueeseen ja katsastamassa oheistarvikkeita. Mukaan tarttui pyöräilyyn sopiva sadetakki ja aikainen joululahja Körkortille. Löydettiin nimittäin yhdestä teltasta Henty Designin suunnittelema laukku erityisesti työmatkapyöräilijöille. Laukkuun saa kätevästi puvun ja kengät ja sen voi kääriä rullalle ja heittää selkään pyöräilyn ajaksi. Niin ja voihan tätä käyttää matkustaessakin. Tuotteen on suunnitellut pieni tasmanialainen yritys - olipas mukava ostaa jotain australialaista joululahjaksi.

Mutta takaisin Around the Bayn kisaan. Körkort saapui 135 kilometrin ajon jälkeen kotiin melko väsyneenä mutta tyytyväisenä. Reitillä ei ollut onneksi pahempia sateita mutta sää tuntui jokseenkin tuuliselta. Nyt meillä on kahden viikonlopun jälkeen yksi vaaleanpunainen ja yksi vaaleansininen mitali roikkumassa ovenkahvassa. Mukavat muistot molemmista tapahtumista - pitääkin ryhtyä miettimään seuraavaa urheilukoitosta.


Herätys 4.40 ja lähtö 4.55 - vapaaehtoisesti!

Geelongin startti ja aamuvirkut vauhdissa.

Maisemaa juuri auringon noustessa.

Lautta lahden yli Queenscliffistä Sorrentoon - turistien sijaan lautta täynnä kisaajia.

Aikainen joululahja - pukupussi pyöräilijälle.




lauantai 20. lokakuuta 2012

Pink Ribbon Breakfast - varojenkeräystä aamiaistunnelmissa

Järjestin torstaina työpaikallani Pink Ribbon Breakfastin eli Roosa nauha -kampanjan mukaisen aamiaisen rintasyöpätutkimuksen tukemiseksi. Löysin alakerran kahvilasta kolleegani kanssa kortin, jossa kehoitettiin järjestämään aamiainen, kutsumaan ystäviä tai työkavereita ja keräämään varoja hyvää tarkoitusta varten. Idea kuulosti hauskalta ja tuumasta siis toimeen.

Alakerran kahvila sponsoroi meille aamiaisen, houkuttelin kaikki mahdolliset työkaverini paikalle, kolleegani suunnittelivat kutsut, perustin tapahtumalle sivut lahjoituksia varten ja kävin rekrytoimassa firman johtoryhmästä puhujat paikalle. Tähän mennessä on kerätty 605 dollaria varoja ja itse aamiainen vaaleanpunaisin vaattein oli aika mukava tapahtuma. Lisäksi rekrytoimme tiimimme miehiä ottamaan Movember-haasteen vastaan - viiksellisiä muodonmuutoksia siis luvassa pitkin marraskuuta.

Australiassa on mielestäni aika paljon tapahtumia, jotka on rakennettu varojenkeräysten ympärille. Viime viikonlopun Melbournen Marathon ja Sydneyn City to Surf ovat isoja tapahtumia, joiden kautta voi kerätä varoja erilaisille hyväntekeväisyysorganisaatioille. Kerääminen on tehty vielä suhteellisen helpoksi. Voit perustaa omat verkkosivut ja lähetellä linkit kavereille, jotka voivat sitten tukea valitsemaasi kohdetta. Lahjoitetun tuen voi myös vähentää verotuksessa ja usein yritykset vastaavat työntekijöidensä tekemiin lahjoitukseen tasavertaisesti.

Varojen keräyksen lisäksi kampanjoissa korostetaan myös paljon yhteisöllisyyttä ja erityisesti paikallista yhteenkuuluvuutta. Tapahtumiin voi osallistua vapaaehtoiseksi ja lahjoittaa omaa aikaansa hyvän asian tukemiseksi. Pink Ribbon -kampanjan ideat tuntuvat aika mukavilta - ei pelkästään rahallista tukemista vaan sosiaalisia tapahtumia, jotka rakentavat enemmän keskustelua ja yhteisöllisyyttä aiheen ympärille.

Huomenna Körkort starttaa pyöräilyn merkeissä yhteen hyväntekeväisyystapahtumaan. Luvassa on Around the Bay, jossa tuhannet pyöräilijät polkevat Port Phillipin lahden tuntumassa satoja kilometrejä hyvää tarkoitusta varten. Peukut pystyyn suoritukselle!



sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Marathonin jälkeen - Oi mikä tunnelma!

Kello herätti tänää 4.45am ja loikkasin pystyyn melko virkeänä. Marathonia on odoteltu jo useampi kuukausi ja se varsinainen kilpailu starttasi tänään klo 7.00.

Ryhdyin jännittämään koitosta jo maanantaista. Kummallinen tunnelma, kun ei oikein tiedä miten suhtautuisi johonkin, jota ei ole aiemmin kokenut. Olen tehnyt pitkiä lenkkejä mutta kisa on kisa ja lopulta ensimmäinen kerta elämässäni, kun juoksin niin pitkän matkan. Jännityksestä kertoi hyvin starttipulssini (ilman siis yhtään askelta), joka oli mukavat 160...

Kokonaisuudessaan marathon tuntui paremmalta kuin uskalsin odottaa. Olin tainnut psyykata itseni paljon pahempaan ja kuulen vieläkin päässäni omat sanani, että 30km jälkeen tulee tuntumaan tosi pahalta mutta se kuuluu asiaan ja että ei saa pysähtyä! Yksi treenikavereistani oli kirjoittanut käteensä, että askel kerrallaan, jota sitten katseli vaikeissa väleissä. 

Reitti kiersi mukavissa ja tutuissa lenkkimaisemissa. Seurailin ihaillen ns. spartalaisia, joilla oli takana useampi Melbournen Marathon. Kävin tsemppaamassa yhtä vanhempaa miestä (ehkä noin 70+), jolle tämä oli kuulemma 35. marathon. Ihmeellisiä rautarouvia - ja herroja. Omalta osalta juoksin hyvissä tunnelmissa 37 kilometriin asti ja sitten lihakset jäykistyivät ja eteneminen tuntui lähinnä tervassa juoksemiselta.

Marathon päättyi Melbourne Cricket Groundille, jolle astuminen oli aika mahtavaa. En uskaltanut katsoa kokonaisaikaani matkan varrella, etten panikoisi mutta loppusuoralla totesin että 5h rajaan olisi vielä 10 minuuttia ja olin onnesta ymmyrkäinen saapuessani maaliin alle 5 tunnissa.

Kannustuksella, niin treenaamisen aikana kuin itse kisassa, oli ihan valtava merkitys. Körkort polki pyörällä eri pisteille ja tsemppasi minkä kerkesi. Samoin australialinen kaverini oli ottanut ihan asiakseen tulla kannustamaan reitille juoksuani. Oli myös ihana nähdä maalissa treenikaverini ja työkaverini, joiden kanssa osallistumisesta on puhuttu paljon ja kilometrejä on juostu yhdessä ainakin sata.

Kerrassaan upea päivä siis ja ensimmäistä kertaa taidan laittaa ihan oman kuvanikin blogiin...ei tullut tältä reissulta itse otettua kuvia, joten Körkortin otoksella mennään :)

Tunnelmat 18km kohdalla.

Aamuinen startti Rod Laverin kulmilta.

Otin aamulla kuvan varusteistani Körkortille ja sanoin, että jos jostain syystä eksyn niin näillä tuntomerkeillä voi etsiä.