tiistai 26. helmikuuta 2013

Kesän viimeiset vieraat matkasivat takaisin Suomeen

Kesän viimeiset vieraat lähtivät sunnuntaina ja kylläpä tuntuu kämppä taas tyhjältä. Oli aivan mahtavaa saada viettää isolla porukalla upeita ja lämpimiä helmikuun päiviä. Isot kiitokset koko porukalle täällä vierailusta, meillä oli tosi mukavaa!

The Great Ocean Roadilla tuli jälleen piipahdettua ja vietettyä kaksi yötä Apollo Bayssa. Tytöt nauttivat uimisesta niin meressä, uima-altaassa kuin poreammeessakin. Kelit oli sen verran kuumat että täytyi itsekin uskaltautua mereen. Oli aika riemua loikkia valtavissa aalloissa ja päästä hetkeksi kuumuutta pakoon.

Viimeisen kahden viikon aikana ollaan saatu nauttia myös mitä ihanimmista illallishetkistä. Paljon kotitekoista ruokaa ja hyvää sellaista. Itämaista kanasalaattia, kasvislasagnea, marokkolaista kalaa ja tietysti hampurilaisia. Kiitos vielä uusista ruoanlaittovinkeistä vieraille, nämä pidetään mielessä ja varmasti kokeillaan jatkossa.

Tänään on vihdoin satanut ja kuumuus hieman hellittänyt. Ehkä ei vielä voi puhua syksyn alkamisesta mutta ensi kuussa saatetaan nähdä jo hieman kylmpempiä kelejä. Tässä vielä viime viikkojen kuulumisia kuvien muodossa.


Crocsit rannalla - Gibson Steps, Great Ocean Road
Koala parkkiksen kulmilla
UV-suojatut uikkarit kuivumassa kovan käytön jälkeen
Kalaa ja ihanilla yrteillä ja mausteilla by Eero
Suklainen jälkkäri grillissä - fondue tyyliin by Körkort


lauantai 16. helmikuuta 2013

Ostereita, klassista musiikkia ja hetkiä viikon varrelta

Parhaan ystäväni perhe on ollut meillä reilun viikon ja ollaan saatu nauttia kuulumisten vaihtamisesta, kuumista keleistä, rannalla lököilystä, loistavista ruoista ja ihan vaan yhdessä olemisesta.

Tänään suunnattiin koko porukalla South Melbournen marketilla ja vein koko köörin maistamaan kauan puhuttuja ostereita. Ilmeet olivat mitä huvittavimpia kun sitruunalla mehustettuja ostereita kaadettiin kohti kurkkua. Taidettiin olla Körkortin kanssa ainoat, jotka söivät toiset kappaleet. Kummityttöni ja sen sisko ilmoittivat haluavansa mieluummin sushia.

Makirullien nautiskelun jälkeen poimittiin torilta vihanneksia, hedelmiä, kalaa sekä mausteita. Tytöt kävivät ostamassa itse leipomon tiskiltä keksit sekä löysivät Körkortin opastuksella karkkikaupan. Lisäksi likkojen matkaan lähti joltain paikalliselta vaalikampanjoijalta liberaalien ilmapallot.

Illan suuntana oli klassisen konsertin seuraaminen Botanic Gardensissa. Viime vuodesta viisastuneena (ei alustaa, eväitä tai juomia) laitettiin kasaan mitä ihanimmat piknikeväät. Tsatsikia, hummusta, feta-salaattia, leipiä, juomia ja tytöille mehua.

Sidney Myerin konsertissa saatiin nautiskella Beethovenin toisen sinfonian ja Bartokin piano konserton tunnelmista. Tytöt kävivät ostamassa itsekseen jätskiä ja pienestä tylsistymisestä huolimatta olisivat halunneet kuunella konsertin aivan loppuun saakka.

Viikolla ollaan saatu juhlistaa kiinalaista uutta vuotta, nautiskeltu St Kilda Festareiden tunnelmasta, ystävänpäivää aamiaisen merkeissä, fiilistelty illallisia, tehty retki Yarra Valleyyn ja viinitilojen lisäksi ihasteltu erityisesti lasten suosimaa suklaatehdasta. Paljon on nähty myös eläinrintamalla (meritähdet, vesirotta ja pingviinit) mutta paljon on vielä nähtävää.

Ensi viikolla suunnataankin The Great Ocean Roadille. Tarkoituksena on viettää muutama yö jossain rantojen tuntumassa ja nautiskella leppoisista lomatunnelmista. Toivotaan, että säät sallivat vielä ensi viikollakin ja päästään bongaamaan luonnossa koalat ja kengurut.

Sidney Myer Music Bowl - klassista musiikkia koko kansalle

St Kilda -festareilta

14.2. ruusuja

Chandonin tila

Chandon ja ikkuna puutarhaan

Chandonin pieni baari

Chandonin torakka - tyttöjen mielestä kovin ihana...

Viinirypäleitä valmiina valmistukseen

1 metri suklaata - Yarra Valley Chocolaterie





sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kesän tapahtumia

Noh, nyt on kyllä mennyt uskomattoman pitkä aika edellisestä kirjoituksesta. Siis aivan liian pitkä. Tehdäänpä siis pitkä kirjoitus ja tiivistelmä, miten tammikuussa aika vain vierähti.

Tennis. Australian Open ja alkeiskurssille lähteminen. Tammikuu on tenniksen aikaa ja sitä elettiin sitten oikein kunnolla. Aloitin alkeiskurssin toistamiseen (juuri ennen Australian avoimia) ja ryhdyin pelailemaan myös sunnuntaisin sosiaalisen tenniksen parissa. Sen lisäksi käytiin katsomassa Australian avoimia enemmän kuin ahkerasti. Ihan siis kolmeen kertaan sillä Jarkko Nieminen oli mitä mahtavin tänä vuonna ja kannustettiin häntä kahden pelin verran pahimmillaan 38 asteen helteessä. Hattua täytyy nostaa niille pelaajille, jotka pelaavat noissa olosuhteissa. Itse hikoillessa katsomossa (siis täysin liikkumatta tietenkin) ja auringon paahtaessa, täytyi vain ihmetellä urheilijoiden kestävyyttä.

Sitten meillä oli vieraita, palattiin takaisin töihin lomilta ja tuli seuraavia vieraita. Tammikuu on lomakuukausi ja sellaisena sitä ollaan vietetty. M. Iettisten perhe saapui meille tammikuun puolessavälissä ja tehtiin useampi turistikierros porukalla. Yarra Valleyn viinitiloilla ja takapihojen sekä parvekkeiden terasseilla nauttien - olipas mukava saada nauttia jälleen kerran hyvästä ruoasta ja seurasta.

Tammikuu huipentui perinteiselle Geelongin reissulle eli Körkortin purjehduskisoihin Australia Dayn viikonloppuna. Geelong tarjoili upeaa keliä, ilotulituksia ja kai ne Körkortin purjehduksetkin sujuivat mukavasti. Saatiin nautiskella majoituspaikan sitruunapuiden tuotoksista, meritunnelmista, ystävien seurasta ja kaiken huipuksi kotimaisten tuotteiden shoppailusta pienessä Kiitos-kaupassa. Nyt on sohvalla sekä Vallila Interiorsin tuliaisina saadut tyynyt että Marimekon Kippis-nimiset löydöt Kiitoksesta.

Tammikuun taittuessa helmikuuhun ollaan ryhdytty jo odottamaan seuraavia tulokkaita. Ensi viikolla saan parhaan ystäväni perheineen (ja siis ihanan kummityttäreni+sen pikkusiskon) vieraaksemme ja olen ottamassa lomaakin töistä ihan viikon verran. Suunnitelmat ovat suuret ja luulen, että yhdessäolo ja kuulumisten vaihtaminen tekevät jokaisesta arkisestakin hetkestä kovin luksusta.

Menoja on siis ollut ja kesä onneksi vielä jatkuu. Tämän päivän sää (28 astetta ja aurinkoista) antaa olettaa, että kesäkelejä jatkuisi vielä hetken. Pieniä arkisiakin tekoja ollaan ehditty myös toimittamaan. Hankittiin tänään Bunningsilta pelastustarvikkeita kellastuvaa sitruunapuuta varten. Törmättiin puheliaaseen ja asiantuntevaan myyjään, joka opasti meille puun pelastukseen johtavat ensiaskeleet. Tänään ollaan vaihdettu ruukku ja mullat sekä lisätty tarvittavia lannotteita. Ensi vuonna odotellaan vihdoin kahden sitruunan satoa.

Kesä, kesä, kesä
Australian Open ja aivan loistava Jarkko Nieminen!
Geelongin sitruunapuu

Yksi eksoottisimmista maisemista: luistelurata valtameren rannalla.

Pieni puutarhuri tomaattisatoa poimiessa.

Pieni puutarhuri huolehtimassa takapihan yrttien kosteudesta.


Viinitilakierros Yarrassa - Oakridgen Pinot Noiria

Shirazn rypäleitä


Uusin hankintani, basilikaa ja muita yrttejä takapihalle.

Ocean Roadin löytyjä - marimekkolehmät :D