lauantai 11. toukokuuta 2013

Toukokuun juhlahetkiä

Toukokuu on meille molemmille juhlakuu. Körkort täyttää vuosia kuusi päivää ennen minua ja niitä juhlia vietettiin viime lauantaina ihan yllätten. Järjestin pienimuotoiset yllätyskekkerit Körkortille viime lauantaina ja oli mukavaa saada paikalliset kaverit juhlistamaan hetkeä kanssamme.

Ruotsalaisvahvistus toi matkassaan tietysti kotimaisia drinkkejä ja nostimme maljat laulun saattamana hieman vanhemmalle Körkortille. Kakkua riitti myös pakkaseen asti, sillä oma laskutaitoini petti pahasti leipomon tiskillä (en edelleenkään leivo vaan luotan parempien tiskien tarjontaan). Makeaa siis riittää talven piemeneviin iltoihin.

Säät ovat tosin olleet taas jotain ihan muuta kuin syksyiset tai talviset. Oma syntymäpäiväni eilen, osui mitä upeimmalle päivälle. Mukavat 25 astetta ja ei tietoakaan onko kevät, kesä vai syksy.

Tänään ollaan myös nautiskeltu kesätunnelmista, vaikka illallislistalla olikin kovin talvista tunnelmaa. Tehtiin viikonlopun kunniaksi pitkästä aikaa ruokaa ihan ajan kanssa ja venäläinen stroganoff valmistettiin tällä kertaa sisäfileestä. Onni, että huomenna on sulattelun osalta tennistä luvassa...

Suomalaisesta keittiöstä ja ravintoloista oli muuten tänään iso juttu paikallisessa sanomalehdessä The Age. Helsinkiläiset Olo, Chef & Sommelier, Ask ja Spis mainittiin artikkelissa. Juttua lukiessa tuli ikävä  suomalaisia marjoja ja erityisesti sieniä. Vaikka kaikki raaka-aineet ovat täällä aivan mahtavia laadullisesti, sienivalikoima on kyllä aika kapea.

Alla kuvia viikon varrelta.

(kaasu)takkatuli Körkortin aamiaspaikassa viime lauantaina.

Ruotsalaisia väkijuomia...

Näin alkaa stroganoffin teko...

...sitten sienet ja sipuli...

...viinietikat, valkoviiniä, kermaa ja kaikki sekaisin.

Lisäkkeeksi pieniä porkkanoita ja ruusukaalia.

Keittiömme kaaoksen alla. Pieni mutta toimiva.

Stroganoff annosteltuna.

Viinikaapin kätköistä.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Loman muistelua ja ajatukset kohti viikonloppua

Ollaan palattu takaisin arkeen lomareissulta. Lomasta jäi kuitenkin paljon mukavia muistoja, joista on ollut iloa pitkin viikkoa. Ajattelin kirjoittaa vielä muutamasta Länsi-Australiassa koetusta hetkestä ja nähtävyydestä.

Fremantlen vierailusta on vielä sanottava, että hotellimme tai Bed&Breakfast -paikka nimeltä Fothergills of Fremantle oli kyllä ihan loistava. Paikkaan astuessa sai tunnelmoida taiteesta jokaisessa huoneessa lattiasta kattoon, ihastella paikan kirjastoa ja lainata opuksia sekä nauttia mitä upeimmasta aamiasesta ihanassa ruokasalissa. Tämän reissun mukavin majoitus!

Suunnattiin Fremantlen jälkeen Margaret Riverille. Alkuperäiseen ohjelmaan kuului päivä autossa eli pistäytyminen The Pinnaclesilla ja samana päivänä ajo Busseltoniin. Kilometrejä olisi tullut liikaa ja todettiin, että otetaan tämä loma nyt ihan vaan lomana ja suunnataan pohjoiseen paremmalla ajalla.

Margaret River oli kyllä mielenkiintoinen paikka. En ole ennen käynyt alueella, jossa yhdistyvät viinitlilat ja surffirannat sulassa sovussa. Jotenkin rento, välitön ja erittäin leppoisa paikka. Perthiin verrattuna asteet olivat lähempänä Melbournea ja jouduttiin vaihtamaan kesäasuista vähän syksyisempiin. Lämpöä on tänä kesänä saanut kokea ihan tarpeeksi, joten ei varsinaisesti haitannut hieman viileämmät kelit.

Ajaessamme Margaret Riverin suuntaan, Körkortin päässä oli alkanut muodostua jo lista seuraavista vierailukohteista. Merimuseoiden, tutkimusmatkojen tai maustereittien lisäksi sieltä löytyy usein majakoita ja upeitahan ne ovat niin sijaintinsa kuin tarinoidensa osalta. Stella Bella -viinitilan jälkeen suunnattiin sitten Leeuwinin majakalle, jossa Intian valtameri ja eteläinen sellainen kohtaavat. Ja olihan se upea!

Palatessamme kohti Margaret Riveriä pysähdyttiin myös karri-metsässä (kovin satumaisen kuuloinen). No,  jokatapauksessa Länsi-Australian karri-metsissä kasvaa yhdet maailman pisimmät jalopuut. Valtavan korkeita, paksuja ja suoria eukalyptuspuita. Metsää katsellessa tuntui jotenkin kotoisalta ja mukavalta.

Viikko on perjantaissa ja edessä viikonloppu. Körkort täyttää vuosia huomenna - katsotaan millaiset juhlat huomenna saadaan aikaiseksi.

Leeuwinin majakka - ylin kerros
Fremantlen hottellin mukava aamiashuone
Hilloa, paahtoleipää. hmm...
Löydettiin Fremantlen merimuseon laatoista myös suomalaisia nimiä - Pekkala Niilo ja Yrjö sekä Armadale -alus.
Busselton Jetty - 1.8km pituinen laituri Busseltonissa.
Majakan maisemissa
Leeuwinin majakka

Intian valtameri ja eteläinen sellainen kohtaavat.
Karri-metsillä
Leeuwinin viinitilan taidekokoelmien parissa.