sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Uusissa hommissa

Jälleen on vierähtänyt hetki edellisestä blogikirjoituksesta. Huomaan, että välillä löytyy aiheita dokumentoitavaksi vaikka kuinka paljon (ja välillä laiskuuttani ne jää kirjoittamatta) ja toisinaan taas tuntuu, että hei näinhän me tehtiin viime vuonnakin. Ei siis raportoitavaa ;)

No tällä kertaa kirjoitankin vaan lyhyen postauksen liittyen uuteen työhöni. Lähdin marraskuussa selailemaan työpaikkailmoituksia ja tunnustelemaan josko löytyisi jotain mielenkiintoista tämän hetken markkinoilta. Oma verkkokauppa pyörii ihan kivasti mutta ei niillä tuloilla ihan kuitenkaan pärjää (toivottavasti joskus). Lisäksi olen huomannut, että kaipaan aika paljon työkavereita ja tiimiä ympärilleni (äiti oli taas oikeassa) ja jotenkin kuitenkin kutkuttaisi olla kehittämässä asiakaskokemuspuolta sähköisen asioinnin parissa.

Löysin joulukuussa yhden avoimen paikan, joka osui kuvaukseltaan ihan nappiin. Hain ja onnistuin pääsemään ensimmäiseen haastatteluun. Jotta töiden haun osalta ei jäisi väärää kuvaa, niin homma ei mennyt todellakaan niin, että laitoin vain yhden hakemuksen ja pääsin haastatteluun vaan useampi hakemus tuli tehtyä ja cv päivitettyä paikallisten standardien mukaiseksi.

Muutaman haastattelukierroksen jälkeen lähdettiin lomalle Uuteen-Seelantiin ja palattuamme takaisin sain soiton, että olisivat kiinnostuneet tarkastamaan referenssini. Lopulta sain tarjouksen eteeni ja hyväksyin sen oitis! Nyt olen sitten ollut Foxtelillä ensimmäisen viikon maksu-tv-palveluiden parissa ja pitänyt töihin palaamisesta ihan valtavasti.

Työmatka on aika pitkä verrattuna edelliseen ja viime viikolla testattiin niin julkisia kuin autolla ajamista. Poikittaisliikenne ei ole oikein toimiva täällä, joten yhteen suuntaan mennessä voi matkaan kulua lähes tunti. No katsotaan, miten jatkossa reissataan. Työ tuntuu kuitenkin nyt sopivalta, eikä matka ole haitannut ainakaan toistaiseksi. Tällä siis mennään.