Ostettiin useampi kuukausi sitten paikalliselle punttikselle kuukausikortit ja huomattiin heti, että sali täyttyi asiakkaiden lisäksi lähes yhtä monesta henkilökohtaisesta valmentajasta, jotka ohjasivat tunnin harjoitusta kädestä pitäen. Aluksi toiminta tuntui huvittavalta. Päivittelin, että minkä ihmeen takia pitäisi olla joku valmentaja kertomassa, että miten niitä puntteja nostetaan ja maksaa siitä ylimääräistä, kunnes uteliaisuuttani kokeilin ja jäin koukkuun...
Lähes kaikilla työkavereillani vaikutti olevan joku personal trainer ja sain vinkin yhdestä kehutusta henkilöstä tästä ihan meidän nurkilta. Kokeilin ensin kuukauden Donna-nimisen tyypin ohjauksessa ja nyt toisen kuukauden jälkeen en osaa tai edes halua lopettaa yksityistunteja.
Donna ei päästä helpolla, voin kuvitella vaan kuinka usein olisin itse ajatellut juostessani portaita edestakaisin, että otetaanpa hieman rauhallisemmin. Työviikot ovat järkeistyneet, onnistun lähtemään töistä maanantaisin ja keskiviikkoisin viimeistään puoli kuudelta ja lisäksi viikonloput alkavat lauantaiaamuisin rannalla urheillen muutaman muun naisen kanssa.
Meidän lauantaiaamujen sessiot rannalla eivät ole mitenkään ainutlaatuisia. Ranta täyttyy itseasiassa useista porukoista, jotka urheilevat yhdessä. Aikaisimmat liikkujat ovat pyöräilyjoukkueet, jotka heräilevät jo ennen seitsemää, vetävät tiimiasut päällensä ja sytyttävät tour de france -tunnelman polkupyörineen kaduille. Kun juoksujoukkueet saapuvat treenailemaan yhdessä maratonille, pyöräilijät ovat jo aamiaisella ja vaihtamassa kuulumisia rannan kahviloissa.
Viikonloppuisin kokoontuvat myös kaikkien palloilulajien kerhot sekä soutujoukkueet. Sunnuntaisin voi mennä pelailemaan ventovieraiden tyyppien kanssa vaikka tennistä - siis social tennistä. Olen jäänyt koukkuun sosiaaliseen urheiluun - kovin australialaiseen tapaan liikkua yhdessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti