sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Chestnuts eli kastanjoita torilta

Väliaikaisesti kadoksissa ollut kameran laturi löytyi tänään vaatekaapin siivoamisen sivutuotteena. Kasasin vaatteita kierrätystä varten ja sinnehän se oli hyllyltä tipahtanut - vaatepinojen väliin. Tänään kelpasi napata kuvia entiseen malliin.

Kävin torilla pariin otteeseen. Ensin yksin nautiskelemassa aamun ruuhkattomuudesta. Ostamassa kukkia maljakkoon, kanan grilliin ja kahvittelemassa hyvän flat whiten aurinkoisessa syyssäässä. Sitten Körkort saapui pyörälenkiltänsä ja nappasin hänet matkaan toiselle torikierrokselle. Kahdentoista jälkeen tori alkaa olla vilkkaimmillaan ja saatiin uhrattua auton parkkeeraamiseen tovi jos toinenkin.

Torille päästyämme käytiin nautiskelemassa toiset flat whitet ja hankkimassa vihdoin espressokupit, joista olen haaveillut jo jonkin aikaa. Hankin myös pari pienempää maljakkoa sillä ainoa kukkavaasimme on valtavan kokoinen ja pienemmät kimput uppoavat kokonaan sen syvyyksiin.

Torilta löytyy aika erikoisia kukkia ja niitä on mukava hankkia maljakkoon ihmeteltäväksi. Tällä kertaa tosin tyydyin melko tavallisen näköisiin vaaleanpunaisiin kukkiin kun edellisellä kerralla tuli hankittua chilejä. Katsotaan kuinka pian nuput aukeavat ja miten ne kestävät. Seuraavalla kerralla sitten jotain eksoottisempaa.

Tutkailtiin tänään taas tuoitteita, joita ei olla aiemmin kokeiltu ja ostettiin mukaamme Victorian alueen kastanjoita. Meillä ei ole takkaa, jonka tulessa niitä kai perinteisesti paahdetaan mutta ajateltiin että eiköhän ne voi myös australialaisittain laittaa grilliin. Tehtiin viillot kuoreen ja hyviähän niistä tuli. Jotain samaa kuin perunan koostumuksessa pienellä makeudella taitettuna.

Sunnuntai alkaa olla taas illassa ja viikonloppu takana. Ensi viikolla on ohjelmassa urheilua tiistaista lauantaihin ja sitten alkaakin talvikausi eli taidan keskittyä pitkiin juoksulenkkeihin. Seuraavalle puolimaratonille olisi tarkoitus lähteä heinäkuussa, joten pitkiä lenkkejä olisi hyvä juosta keskitalvellakin muutama. Toivottavasti säät pysyvät mukavina ja viikonloput erityisesti aurinkoisina.

Chestnuts - kastanjoita

Kukkia ja nimet hukassa

Punaiset espressokupit!

2 kommenttia:

  1. Kukat näyttävät neilikoilta, juuri heitin oman järkky ison kimpun kompostiin. Valitettavasti osa nupuista ei auennut, missä lienee syy (ehkä hetkellisessä kuivumisessa..). Mikäs on kukkien hinta Australiassa? Täällä jätti-iso neilikkakimppu lähti alle kahdella eurolla.

    Kastanjat ovat hyviä, itse taisin syödä niitä ensimmäistä kertaa Düsseldorfin joulumarkkinoilla: Tuli kyllä priimakastanjat pannulta, kun setä tarkasti jokaikisen pussiini laittamansa (oli kyllä ihan spesiaalipalvelua).

    Teetkö muuten espressot tai pressot mutteripannulla, vai oletko investoinut oikeaan espressokeittimeen?

    VastaaPoista
  2. Joo ne näyttää neilikoilta mutta lehdet ovat jokseenkin erilaiset kuin aiemmassa kimpussa, jonka sain synttärilahjaksi. Ehkä tämä on joku toinen lajike. Kimpullinen taisi maksaa 7 dollaria torilla, joten ihan ok (edelliset neilikat ovat edelleen hyvässä kunnossa lähes kahden viikon jälkeen).

    Noista kastanjoista pitänee kirjoittaa vielä lisää sillä lajeista selvisi monta uutta asiaa. Nämä, joita maisteltiin sunnuntaina eivät olleet kovinkaan makeita mutta täytyy tutkailla tarkemmin Victorian tarjontaa. Etsitään juuri sellaisia teidän joulumarkkinoiden lajikkeita.

    Meillä on pieni mutteripannu espressoille. Ei olla hankittu ihmeellisempää konetta kun lopulta hyvää kahvia saa ostettua melkein mistä kuppilasta tahansa. Minkäslaiset kahvit siellä muuten on?

    VastaaPoista