lauantai 28. toukokuuta 2011

Brisbane, Botanic Gardens ja South Bank

Olen Brisbanessa ja nautin kesästä Melbournen kirpeän syksyisen sään sijaan. Paikallisten mukaan on talvi ja kylmä mutta tänään 24 astetta, aurinkoista, vihreää. Aurinkovoide unohtui kotiin ja pientä päivetystä jo iholla. Ei siis tietoakaan vuodenajasta, joka voisi edes vähän muistuttaa tietämääni talvea.

Onnistuin varaamaan hotellin ihan Botanic gradenin vierestä ja lähdin heti aamusta ihastelemaan puistoa. Ihmettelin puiston kävelykarttaa, kun mielestäni lokin näköinen lintu lenteli kohti. Ajattelin, että kyseisiä lintuja löytyy sitten joka kaupungista. Kun luulemani lokki sitten lensi ohitseni tajusin, että sen nokka oli pitkä ja käyrä ja sehän olikin ibis! Upeita valkoisia lintuja löytyi pitikin puistoa ja kaupunkia. Puisto oli erilaisten lintujen lisäksi täynnä eksoottisia puita ja kasveja. Osa puistosta oli suljettu aidoin, koska vuoden alun tulvat onnistuivat kohtelemaan kasveja aika rankalla kädellä ja näitä alueita korjailtiin vielä entiselleen.

Mielenkiintoisin osa puistossa oli ehdottomasti joen rannan mangrove -alue. Laskuveden aikaan pieneltä puiselta kävelysillalta pystyi näkemään mutaisen pohjan, jonka syvyyksistä puski uutta kasvillisuutta. Kylttien mukaan alueelta löytyisi myös erilaisia katka- ja taskurapuja mutta vaikka kuinka siristelin ja yritin niitä bongaila, pysyivät ravut visusti suojassa päivänvalolta.

Hämähäkit eivät sen sijaan piileskelleet koloissaan. Bongasin muutaman käsittämättömän kokoisen pitkäjalan mutta kuvat eivät oikein onnistuneet. Häkit olivat niin korkealla puiden oksilla, että zoomailut tuottivat aika huonoja otoksia. No sitä enemmän onkin sitten kuvia muista puiston nähtävyyksistä. Luvassa siis pieni kuvakooste.



Ibis ja sen kaverit
joku tipu puiden varjoissa

African sausage tree

Joki

Mangrovea

Mangrove -metsässä

pinkki palmu

lisää pinkkiä

hienot viuhkat

perin juurikas puu

eri aikojen tulvarajoja, keskellä 2011.

Jatkoin Botanic Gardenista matkaa joen yli South Bankiin. Melbournessa on myös South Bank joen varrella mutta Brisbanen versio vei kyllä pisteet vertailussa. Ihanan vihreää, lampia, pieniä ravintoloita ja kahviloita. Niin ja jopa pieni allas, jossa oli porukkaa uimassa (ei siis ihan omasta kekseliäisyydestä vaan uimavahtien valvomana).

South Bankin varrella oli myös kaksi museota. Queensland Art Gallery ja Gallery of Modern Art. Poikkesin molemmissa. Aika mukavat rakennukset, joista jälkimmäisen yhteydessä oli lisäksi moderni kirjasto. Molemmista museoista löytyi aboriginaalien teoksia ja erityisen kiinnostavia olivat vanhojen hylättyjen autojen konepeltien päälle maalatut teokset.

virkistysallas


kävelytie kukkien alla

Modern artin parvekkeelta kaupunkinäkymä
Brisbanen keskusta on aika sopivan kokoinen ja onnistuin kiertämään hetken myös kauppoja. Joo ja nappaamaan matkaan yhden koltun. Edelleenkään ei kunnon kenkäkauppoja ole osunut matkan varrelle.

Huomenna on sitten tarkoitus suunnata heti aamusta saariretkelle. Vanha työkaverini Suomesta asustelee täällä puolisonsa kanssa ja lupasi lähteä oppaaksi saarelle. Hiekkaa, merta ja haita sekä mahdollisuus vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia kulttuurista. Tästä tulee hauskaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti