sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Uutta asuntoa etsimässä

Kävin tänään kahdessa asuntonäytössä. Meidän vuokrasopimus loppuu kesäkuun lopussa ja vuokraemännän suunnalta ei ole varmuutta, että voidaanko asustella tässä asunnossa vielä heinäkuusta eteenpäin.

Tänään sitten raahauduin kahteen asuntonäyttöön. Näytöt ovat täällä vartin pituisia, lauantaisin ja heti klo 10 eteenpäin (olisin voinut siis mielummin vain fiilistellä lehden ja aamupalan parissa). Välittäjät hoitavat paitsi näytöt ja sopimukset, kaiken viestinnän vuokra-ajan sisällä. Jos esimerkiksi katto vuotaa ja siitä pitää ilmoittaa, niin täällä ilmoitellaan välittäjälle.

Molemmat asunnot olivat aika karmeita...ja iski jo ahdistus, että mihin tästä oikein mennään. Toisessa näytössä törmäsin sitten meidän omaan välittäjään. Niin tai en tiennyt, että hän on välittäjämme mutta kun kerroin, millä kadulla asutaan nyt, niin välittäjä tiesi tietysti tilanteemme yksityiskohtia myöten. No toivotaan, että tulevina viikonloppuina on mukavampia asuntoja tarjolla.

Port Melbournesta on tullut muutamassa kuukaudessa aika kotoisa kaupunginosa. Tänään kävin näyttöjen välissä pienessä kirjakaupassa ja vaihdoin kuulumisia pitkät pätkät kaupan pitäjän kanssa. Kotiin päin mennessä tunnistin kadulta lukkosepän ja varasin jo toistamiseen samasta paikasta hieronnan. Ratikassa näkee jo usein tuttuja kasvoja (kuntosalilta, alun kirjastokeikoilta tai muuten vaan samaan aikaan matkaavia ihmisiä). Voisiko sanoa, että tämä tuntuu jo vähän kodilta. Siinä mielessä toivoisin, että seuraavakin asunto löytyisi naapurustosta.

Tänään on ollut kauniin syksyinen ilma ja olen jo muutaman päivän ajatellut, että hämähäkkejä ei tule näkymään kuin vasta keväällä (tai Suomen syksyllä). En ole ollut niistä kovinkaan huolissani, kunnes tänään törmäsin yhteen ällöttävään kylppärissä. Ei olisi ollut kiva törmätä siihen ilman valoja keskellä yötä. Tässä siis taas yksi kokoelmaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti