keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Hetki jos toinenkin

Nyt täytyy sanoa, että on mennyt kyllä hetki jos toinenkin edellisestä blogikirjoituksestani. Kun on paljon puuhaa, niin aika rientää siivillä ja välillä jää dokumentoimatta viikkojen tapahtumat.

Listataanpa niitä nyt sitten tähän:

Olen käynyt hammaslääkärissä jo kaksi kertaa ja viilannut sairasvakuutuskorttiani maksun vastineeksi myös ensimmäistä kertaa. Teinivuosien hammaslääkärikokemukset ovat olleet ihan karmeat ja vihaan edelleen desinfiointiaineen hajua heti vastaantuloaulassa. Tämä kokemus oli kovin erilainen ja oikeastaan kovin miellyttävä. Olipa hauskaa tutustua myös röntgen-laitteeseen, jossa suljettiin silmät ja keskityttiin klassisen musiikin kuunteluun koneen pyöriessä pään ympärillä. Kokemusta kerrakseen!

Sitten, tapasin yhden toisen suomalaisen blogistin, joka kirjoittaa myös kokemuksistaan Australiasta ja asuu ihan meidän kulmilla. Niin, tutustuttiin tietysti blogien kautta. Oli hauska vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia täällä oleskelusta.

Tehtiin retki viikonloppuna Werribeessä sijaitsevaan ruusutarhaan (edellisen blogistin vihjeestä). Nautiskeltiin lämpimästä päivästä tosin hieman jo parhaat kukintakautensa päättäneiden ruusujen parissa. Kaunis puisto, johon kannattaa palata vielä toistekin.

Ehdittiin grillailla viikonloppuna sekä snapperia että ribsejä. Snapperi oli mitä loistavin lemon thyme mausteenaan vaikka grillattiinkin kaatosateessa ja ribsit sitten paloivat karrelle. No ensimmäistä kertaa unohdettiin grillailtavat Weberin kätköihin. Saatiin samaisen viikonlopun aikana tutustua onneksi myös uusiin makuihin eli torilta löydettyyn achacha-hedelmään. Lopputulos siis plussalla viikonlopun ruokaseikkailujen jälkeen.

Niin ja lopulta sanottiin hyvästit appivanhemmille, jotka lähtivät takaisin Suomeen maanantaina ja saapuivat perille tänä aamuna (Singaporen kautta yöpyen). Skype-puhelun välityksellä saatiin terveiset perille saapuneista matkustajista. Viikot kuluivat ihan hurjan nopeaa vauhtia ja ikävähän siinä tuli, kun ensimmäistä iltaa istuttiin kaksistaan kotona.

Nyt odotetaan sitten seuraavia vieraita saapuvaksi ensi viikolla. Tykkään kesästä täällä, koska se tietää aina vierailijoita Suomesta.

Werribee Rose Gardens

Werribee Rose Gardens

Achacha




2 kommenttia:

  1. Sitruunatimjami (Lemon thyme, omasta puutarhasta?

    VastaaPoista
  2. Joo, sitruunatimjamihan se ja omasta puutarhasta :) Se on kasvanut ihan pienestä alusta aika valtavaksi. Pitää laittaa kuva jossain välissä.

    VastaaPoista