maanantai 26. maaliskuuta 2012

Lomasuunnitelmia

Viikko vielä jäljellä ja sitten suunnataan neljän päivän lomalle. Oikeastaan liitetään pääsiäinen mukaan ja ollaan reissussa ensi lauantaista ainakin seuraavaan sunnuntaihin.

Matkakohteena on tällä kertaa South Australia ja Kangaroo Island, McLaren Vale, Adelaide sekä Barossa Valley. Lähdetään matkaan autolla ja suunnitelmissa on tehdä pieniä vaellusreissuja erityisesti Kangaroo Islandin luonnon puistoissa. McLaren ja Barossa ovat tunnettuja viinialueita, joten muutamalla tilalla taidetaan myös pistäytyä.

Kävin hankkimassa eilen reissulle kunnon retkeilyvarusteet ja kauan kaipaamani vaelluskengät. Eihän niitä ihan välttämättä tarvitsisi mutta tuntui siltä että olisi aika hankkia erityisesti kunnon kengät. Olen talsinut Perussa Inka-trailin tennareissa (en siis edes lenkkareissa vaan sellaisissa vapaa-ajan läpyskäkengissä) ja Tasmanian reissut lenkkareissa. Kyllähän niillä pärjää mutta mukavammalta voisi tuntua, jos kengissä olisi vähän enemmän pohjaa ja kovuutta.

No samalla reissulla onnistuin (erittäin hyvien halvennuksien takia tietysti) hankkimaan myös kasan kaikenlaista muuta...Nyt ei voi sitten kuin keskittyä suoritukseen. Varusteista ei pitäisi jäädä poluilla nautiskelu kiinni.

Polut odottavat kulkijaa



2 kommenttia:

  1. Muista ajaa kengät sisään! Hieno setti, onneksi muistit myös kunnon sukat :)

    VastaaPoista
  2. Joo, Körkort muistutti samasta asiasta. Pitää käydä tänään pienellä kävelylenkillä ja loppuviikosta pitää kenkiä jalassa niin paljon kuin mahdollista. Sukat oon oppinut kantapään kautta;) lenkkeillessä menin joillain makkaraksi rullautuvilla sukilla ja rakkojahan siitä vaan seurasi...mutta nyt ei pitäisi olla varusteista kiinni :)

    VastaaPoista