keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Kaksoset kaupungissa ja minä tutustumassa lounaspaikkoihin

Jaahas, nyt on kaksoset saatu turvallisesti Melbourneen. Lento saapui sunnuntaina myöhään illalla ja paikalle saapui kaksi väsynyttä 28 tunnin matkalaista. Onnellisesti perillä ja olen ollut kovin iloinen perheen seurasta!

Kun on aloittanut työt pitää oikein miettiä, että mitä tästä arjesta nyt sitten raportoisi, kun suurin osa päivästä menee työkavereihin tutustuen ja uusiin hommiin perehtyessä enkä niistä työasioista ole ajatellut tähän huviblogiin kirjoitella (huomautuksena kuitenkin, että viihdyn töissä erittäin hyvin ja tiedossa on paljon kiinnostavaa hommaa). Kerronkin sitten lounaspaikoista.

Täällä ei ole työnantajan sponssaamia ruokaloita tai lounasetuja mutta lounashetket kuitenkin löytyvät. Lounaspaikkoja on on ympäri kaupunkia ja ne ovat lähinnä food courteja, joista löytyy useiden tarjoajien tiskiruokia ja keskeltä yhteiset pöydät, joissa voi nauttia haluamiaan annoksia. Olen lounastellut tähän mennessä joka päivä sushin seurassa. Lempiruokani ja kun tarjolla on niitä hauskoja leikkaamattomia rullia, nigirejä, makeja ja erilaisia inaritaskuja, niin siinähän sitä on nautittavaa joka päivälle.

Jälkiruokana tulee useimmiten otettua ihanaa kahvia. Suosikkini on flat white, joka on lähes cappuccino mutta jollain pienellä paikallisella vivahteella. Niin ja toisinaan on pakko ottaa matkaan joku suklainen keksi...

Kaksoset ovat kierrelleet turistina pitkin Melbournea. Tänään Yarra Valleyssä turistibussin kyydissä. Mukavia viinitiloja ja ravintoloita. Täällä on tosin ollut tänään jokseenkin sateista ja pilvistä, joten tilat eivät ole olleet ehkä maisemiltaan ihan niin kuvauksellisia. Täytyy itsekin kokeilla kattavampaa reissua Yarra Valleyn tiloille.

Viikonloppuna suunnataan uudestaan Great Ocean Roadille ja tällä kertaa jäädään yöksi johonkin sopivaan paikkaan. Täällä on yleinen vapaapäivä maanantaina (aika sopivasti) ja lomaillaan pidennetty viikonloppu jossain apostolien ja ocean roadin suunnilla.

3 kommenttia:

  1. Me yövyttiin Great Ocean Road -tripillä Apollo Bayssä, jossain hostellin tapaisessa. Jane osaa varmaan suositella mestoja. Tonne me saavuttiin joskus kasin-ysin aikaan muistaakseni ja mistään ei enää saanut ruokaa silloin. Mentiin siis baariin ryyppäämään ja syömään sipsejä. Toimi se niinkin :)

    VastaaPoista
  2. Oltiin siis täällä:

    http://www.yha.com.au/hostels/vic/great-ocean-rd-grampians/apollo-bay/

    VastaaPoista
  3. Kiitti Johku! Me tsekataan tämä paikka, vaikuttaa kivalta :)

    VastaaPoista